maanantai 17. elokuuta 2015

Kesätauko ja vähän päälle...

Näin myöhäisheränneisenä (kauhea sanahirviö ja tiedä häntä onko edes oikein kirjoitettu 😃) se kesä meni ohi kohisten ja todella pitkä tauko on ollut blogin viime kirjoituksesta..taisi viime kevään sairasteluputket vetää mehut pois ja jotenkin vaan ei enää jaksanut alkaa öisin kirjoitella tänne kuulumisia. Mutta nyt on otettu härkää sarvista kiinni ja päätin taas alkaa päivittelemään tännekin. Ompelukoneet on kuitenkin aina välistä surranneet enemmän tai vähemmän ja nyt enempiä höpinöitä laitetaan niitä kuvia esille 😉


Ensimmäisenä on Fb:n ompeluryhmän perjantai illan veivi jossa ommellaan aina jonkin teeman/aiheen ympärilleni  ja joskus kangaskauppiaatkin osallistuvat myös, heiltä saa ostettua "veivipaketin" ja näin oli tällä kertaa Tyyne-Esterin vuoro josta paljastui tämä ihana perhoskangas. Aluksi en tiennyt mitä tehdä kun väri pääsi ei ollut ehkä ominta mutta kyllä mä tykkään tästä paljon! 
Takana on mustaa trikoota ja toisessa sivussa tasku joka on vaan tikattu reunoista kiinni niin että ulospäin näkyy raakareunat jotka pesujen myötä toivottavasti saa lisää rouheutta. 
Kaava on oma peruskaava joka on pidennetty ja helmat muotoiltu kaareviksi ja takaa on hiukan pidempi kuin edestä. 



Ja ihanalle tytölle lököpököpöksyt 😃 näissäkin on oma tytön perushousukaava joista kuosittelin haaroista matalammaksi, sivusaumattomaksi ja eteen lisäsin vyötärölle laskoksia, vyötärölle ja lahkeisiin halusin laittaa samaa trikoota kun en halunnut lisätä muuta. Ja näistä tuli kyllä ihan lempparit ja on olleet jo ahkerassa käytössä ja monissa pesuissa mutta kangas ei ole mennyt miksikään. 
Kiitos Tyyne-Esteri! ❤



Ja sitten on tämä hurmurikolmikko 😃 Noh, nämä vellokset ei ihmeempiä turinoita kaipaa...😉 Minionseista näille ukkeleille samistelupaidat  (ekat evör! 😃 )
Tässä on pohjalla kesäinen allt om handarbete koko 4yo mutta omasta mielestä oli aika reilua mitoitusta ja kavennettua tuli joka suunnasta (he ovat kyllä kaikki tuollaisia hoikkiksia) ja hihan muokkasin normihihaksi kun siinä oli hassut "väkäskohdat" kainalon alla ja en tykännyt niistä kun muutoin tuosta hihasta olisi tullut mallia teltta.  



Mutta nyt taitaa kauneusunet kutsua joten seuraavassa postauksessa taas lisää. 

Kiva jos kävit poikkeamassa ja jätät viestin käynnistäsi. 
Ihanaa syksyn jatkoa! 🍁

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti